Ensiaskeleet tulevaisuuteen: Pure Growth julkaisee kestävän liiketoiminnan oppaita

In English

 

JULKAISUVAPAA
Tiedote 30.10.2018

Kuun alussa IPCC:n julkaisema raportti 1.5 asteen ilmaston lämpenemisen vaikutuksista nosti ilmastonmuutoksen kansainvälisen huomion kohteeksi. Totuutta ei voi enää peitellä: kaikkien yhteiskunnan jäsenien, myös yrityksien, on nyt ajateltava miten he edesauttavat niitä radikaaleja päästövähennyksiä, joita tarvitsemme 1.5 asteen lämpenemisen rajan tavoittamiseksi. Vaikka tahtotilaa riittäisi vastuulliseen toimintaan, yrityksille kestävän kehityksen valinnat voivat herättää jopa pelkoa. Monimutkaisten arvoketjujen vaikutusten arvioiminen voi olla vaikeaa, energiatehokkuus kysymyksistä materiaalin käyttöön. Tahtoa löytyy, mutta mistä aloittaa?

Helsinkiläinen Pure Growth Innovations Oy on julkaissut kokoelman oppaita, joiden avulla yritykset voivat ottaa ensiaskeleet selkeiden, innovatiivisten kestävän kehityksen hankkeiden toteutukseen. Oppaat perustuvat osittain Pure Growthin omiin tutkimuksiin, ja esittelevät yksinkertaisia toimia joilla yritykset voivat päästä mukaan uusiutuvan energian murrokseen, uudistaa jo olemassa olevia suhteita edistämään kiertotaloutta, ja innovoida tehokkaasti. Kiertotalous ja uusiutuva energia yhdessä edustavat alueita, joissa eniten tarvitaan uusia ideoita ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä, ja yhä enemmän sidosryhmät vaativat myös yrityksiä olemaan mukana näiden alueiden kehittämisessä.

“Kestävään kehitykseen liittyviä toimintasuunnitelmia ja resursseja on jo paljon, mutta mitkään eivät keskity niihin ensimmäisiin askeliin, joita yritysten tulisi ottaa ollakseen kehityksessä mukana,” kertoo Anna Pakkala, Pure Growthin toinen perustaja. “Oppaamme on laadittu kiireistä yritysjohtoa ajatellen, ja auttavat yrityksiä paremmin ymmärtämään kestävän kehityksen mahdollisuuksia, jotka usein voivat olla kätkettyinä yrityksen liiketoimintamallissa tai toimintaympäristössä.”

Eikä kestävän liiketoiminnan kehittäminen ole kannattavaa pelkästään kuluttajien mieltymysten takia. Se voi olla tärkein tapa säilyttää kilpailukyky ja edustaa myös merkittävää sijoitusmahdollisuutta. Ylen uutisten mukaan kestävän kehityksen hankkeissa liikkuu vuosittain jopa 50 miljardia euroa.

“Ripauksella kekseliäisyyttä ja työhön omistautumisella kuka tahansa yritys voi päästä osaksi kestävän kehityksen hyötyjä,” kertoo Liz Miller, Pure Growthin toinen perustaja. “Tärkeintä on aloittaa, ja me voimme näyttää miten.”

Lataa ilmaiset oppaat: puregrowth.co/guides.

Lisätietoja antaa:

Anna Pakkala
anna.pakkala@puregrowth.co
+358 40 820 5346